Puutiaiset liikkeellä

Puutiaiset liikkeellä

Toukokuussa vuoden 2024 punkkikausi alkoi vahvana. Jopa kirjoittaja itse on jo poiminut kaksi puutiaista iholta kotimaastoihin Lempäälässä tehdyn retkeilyn jälkeen. Keväästä syksyyn, aina kun päivälämpötila on yli 6 astetta, puutiaisten tarttumisen mahdollisuus on...

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Tällä kertaa lähestyvän joulun teemoissa kerron pari todellisen elämän tarinaa. Totuus on tarua ihmeellisempää ainakin joskus. Mutta ensin pieni tietoisku pitovaikeuksista ja eläimistä kodinvaihtajina. Nykyään yhä harvemmin lemmikki päätyy lopetettavaksi...

Hassut eläinjutut osa 1

Näinä koronan ankeuttamina aikoina palsta karistaa tieteellisyyden murutkin harteiltaan. Sen sijaan annan kertojanäänen itse luonnolle ja osin myös kesyille nelijalkaisille, joiden touhuja seuratessa voi vain todeta paikkansapitäväksi fraasin ”totuus on tarua...

Uutta verta parasiittirintamalla

Kolmisen vuotta sitten kirjoittelin puutiaisesta eli punkista, sen torjunnasta ja mitä tauteja puutiainen voi levittää. Eräs lääketehdas, joka toi uuden punkkilääkkeen markkinoille, oli järjestänyt mielenkiintoisen luentoillan Tampereella 12.2.-20 ja tässä joitakin...

Lemmikkien joulu

Tätä kirjoittaessa on se aika vuodesta, kun kannattaa olla kiltti, sillä tontut kurkistelevat ikkunanraoista. Sama pätee lemmikkeihin, joille nykyään on jännittäviä makupala- ja puruluukalentereita. Koirat ja kissatovat nykyään perheenjäseniä jopa siinä määrin, että...