Nykyään puhutaan ruuhkavuosista ja kuormitustekijöistä. Kuormitustekijä on käsittääkseni jotakin, joka stressaa jokapäiväisessä arjessa, tekee elämästä raskaampaa ja ilottomampaa kuin ihmiselle hyväksi olisi. Niinpä kuormitusta on hyvä keventää henkilöille ja perheille, joilla on jaksamisen (ja usein myös rahan riittävyyden) kanssa ongelmia. Jo nykyinen työelämä on kuormittavampaa kuin edellisen sukupolven, pakkotahtista ja vaativaa monilla aloilla.
Vanha eläin lemmikkinä on monella tapaa ihana ja helppo: se on jo oppinut jopa sanoja ja lauseita, tietää mikä perheen ohjelma ja aikataulu kulloinkin on, lapsilla on muistoja elämästä Lunan tai Miumaun kanssa koko eliniältään.
Mutta jossain vaiheessa yli kymmenvuotiaiden koirien ja kissojen vanhuus ja vanhuuden vaivat alkavat näkyä ilmiselvinä. Jos ei jokin äkillinen terveyskriisi iske, kuten syöpäsairaus tai vaikea sydänvika, vanha lemmikki pikkuhiljaa muuttuu kankeammaksi, vähentää leikkimistä ja liikkumista, saattaa unohtaa jo oppimiaan hyviä tapoja kuten huonesiisteys ja kutsusta tulo luokse, vaikuttaa ehkä sekavalta tai huonomuistiselta jne. Ihan samoja dementian oireita kuin ihmisilläkin on todettu myös nelijalkaisilla.
Myös yleinen terveydentila heikkenee vääjäämättä. Hampaita olisi syytä hoitaa viimeistään keski-iästä alkaen, hammaskiviä poistattaa ja kaikkein huonokuntoisimmat hampaat poistaa narkoosissa. Tämä koskee etenkin vanhoja pienikokoisia koiria. Ihon kunto saattaa huonontua, korvat varsinkin spanielityyppisillä koirilla saattavat tulehtua.
Nivelrikko oireilee kankeutena, vaikeutena hypätä esim. sohvalle tai nousta portaita. Jos lemmikki on haluton lähtemään tutulle lenkille, tai väsyy helposti jo muutaman sadan metrin lenkityksen jälkeen, on syytä huolestua. Näkökyvyn ja kuulon heikentyminen stressaavat koiraa ja saattavat vaikuttaa sen luonteeseen ja käytökseen, joko arkuuden tai ärtyisyyden lisääntymisenä.
Vanhan lemmikin kunto olisi hyvä tarkistuttaa vuoden-parin välein joka tapauksessa, ja verinäyttein tarkistaa yleiskunto. Mielestäni on myös hyvä ajoissa realistisesti arvioida, miten pitkään lemmikin elonpäiviä halutaan jatkaa.
Ei saisi olla niin, että vaikeasti sairas tai kovista kivuista kärsivä lemmikki pidetään elossa vain omistajan luopumisen tuskaa välttääksemme. Silloin lopulta ajaudutaan tilanteeseen, jossa joko eläin kuolee pitkään vaivoistaan kärsineenä, tai lopetustilanteesta tulee viime hetken ikävä paniikki akuutisti oireilevan eläimen ja hätääntyneen omistajan molempien kärsiessä.
Huonokuntoisen, lattioiden pesua ja mattopyykkiä teettävän ja ehkä öisin valvottavan lemmikin omistus pikkuhiljaa lipuu ilon puolelta omistajan kuormitustekijäksi. Kuten eräs viisas kollega keskustelutilaisuudessa ilmaisi: ”Lemmikin pitäisi tuottaa iloa omistajalle”. Jos päällimmäinen ja vallitseva tunnetila on huolestuneisuus, raskas velvollisuudentunto tai suru, on molempien etu ajoissa suoritettu eutanasia.
Kimmoke tähän juttuun tuli omasta elämästä. Kun elinvoimaa uhkuva lapinkoira pikkuhiljaa muuttui monisairaaksi vanhuskoiraksi, joka öisin vaelteli ja raapi mattoja kasoihin valvottaen muitakin, raskaan eutanasiapäätöksen jälkeen vasta tajusi mikä helpotus sairaan koiran terminaalihoidosta irtipääsy oli.
Useimmiten perheen äidille kasaantuu myös koiran tai kissan kotisairaanhoidon taakka siivouksineen ja tekstiilien pesuineen. Aikuiset, jo kotoa muuttaneet lapset eivät ehkä suostu näkemään sitä tosiasiaa, että Tessun on aika päästä jo pois. Näitä asioita on hyvä miettiä ajoissa.